Huutokauppa HELANDER bloggaa huutokauppaamisesta ja aarteenetsinnästä.

"Diamonds are a girl´s best friend"

Posted by Joonas Mutkala

10.5.2017 13:04:11

A58 1585-066473-edited.jpg

Nro 1585, Timanttiriipus 1800-loppupuolelta, suurin timantti n. 3,5 ct.


Tulevan viikonlopun huutokaupassa keskitymme tarkemmin taiteeseen sekä koruihin. Äitienpäivälle osuvalle huutokauppapäivälle haimme myytäväksi erityisesti koruja, silmällä pitäen esimerkiksi lahjaa vaimolle, äidille, isoäidille tai vaikkapa vain itsensä hemmotteluun. Taidetta, antiikkia, lasia ja designia on kattavasti joka huutokaupassa, mutta korut ovat Helanderin huutokaupan suurin ostettu ryhmä. Koska korukategoria on varsin laaja, lähdin kokoamaan tietoa noista korujen kuningattarista ja halutuimmista jalokivistä kautta aikojen - timanteista.

 

Timantti, tuo hiilen allotrooppinen muoto, on kauneudellaan ja harvinaisuudellaan kiehtonut ihmismieliä vuosisatoja, jopa vuosituhansia, ja onkin siksi ostetuin jalokivi kautta aikojen. Vaikka pankit eivät myönnä Suomessa lainaa jalokiviä tai arvometalleja vastaan, ovat timantit erinomainen kohde sijoitusmielessä. Niiden arvo ei juurikaan heittele, ei ainakaan laskemalla.

 

Maailmalla timanttien markkinahintoja seuraa Rapaport -niminen amerikkalaisyhtiö. Sen hintatiedot perustuvat timanttien toimittajille tehtyyn markkinakyselyyn. Timanteilla ei ole joka sekunti ja minuutti päivittyvää hintanoteerausta, kuten kullalla. ”Siinä mielessä timantit ovat sijoitus, että niiden hinta ei koskaan romahda”, on Suomen Jalokivilaboratorion toimitusjohtaja Alf Larsson sanonut useammassakin haastattelussa, kun hänen mielipidettään on tiedusteltu timanteista sijoituksena.

 

Koruihin ja erityisesti timantteihin on käytetty rahaa jopa useita miljoonia sijoitusmielessä, mutta osa ostajista on puhtaasti liikkeellä estetiikan johdattamanakin - vai mitä mieltä olisi Elisabeth Taylor?

 

Huhtikuun kuukausihuutokaupassa suurta mielenkiintoa herätti kaupan oleva 8 karaatin timantti. Tuo pienen kallion kokoinen ihanuus! Vaikka huutokaupassa jalokivi ei uutta kotia löytänytkään, jäi se varmasti monen asiakkaamme ja henkilökuntamme mieleen.

 

Tulevassa huutokaupassa on suuri määrä timanttikoruja, joista poimintona esimerkiksi oheiset Westerbackan valkokultaiset yhteensä 2 karaatin timanttikorvakorut. Nämä ovat varmasti monen äidin lahjatoivelistalla! Saattaisi samalle listalle päästä myös oheinen kaunis antiikkirintaneula, joka muuntautuu helposti myös kaulakoruksi muokattavan ripustustavan mukaan. Useissa antiikkikoruissa onkin tämä loistava monikäyttöisyys otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa.

 

1396 ja 1578.jpg
Vasemmalla kohde 1396, timanttikorvakorut ja oikealla kohde 1578, antiikkirintaneula.

 

Art Deco-harrastajalle korviin kuvassa olevat valkokultaiset timanttikorvakorut tai 100 -vuotiaan Suomemme väreissä ihastuttava timantti-sinisafiiri rannekoru.

 

1397 ja 1398-1.jpg
 Vasemmalla kohde 1397, timanttikorvakorut ja oikealla kohde 1398, timantti-sinisafiiri rannekoru.

 

A58 1584.jpg

 

 

Mikä olisikaan parempi äitienpäivälahja rakkaalle isoäidille, kuin Tillanderin timanttirintaneula nro 1584?

 

Vaikka suurin osa kaupan olevista timanteista on matkannut hyvän matkan käyttökoruihimme, ei timantteja tarvitsisi hakea edes kovin kaukaa. Suomestakin timantteja on löydytty mm. Kuopiosta, Kaavista, Kuusamosta ja Nauvosta. Vielä ei kuitenkaan kannata mennä takapihaa kääntämään jalokivilöytöjen toivossa, sillä Suomesta löydetyt timantit eivät ole olleet koruluokkaa eikä niitä ole siksi hiottu markkinoille. Merkittävin timanttien tuottajamaa on Etelä-Afrikka, joskin Kanada on viime vuosikymmenten aikana noussut hyväksi kilpailijaksi timanttikaivannoissa.

 

 


Kohde 1584, timanttirintaneula, Tillander.


Second Hand korut

A58 1583.jpgItse suosin Second Hand -ideologiaa ja korut eivät tee tässäkään asiassa poikkeusta kohdallani. Olen ostanut niitä jo pitkään huutokaupasta, joko pitäen itse korusta tai sitten hankkinut niitä hyvien kivien takia. Näistä olen sitten yhdessä kultasepän kanssa suunnitellut oman näköiseni korun ja näin antanut vanhalle korulle uuden elämän.

Oli kyseessä sormus tai pelkästään yksittäinen jalokivi, on se huutokaupasta ostettuna edullisempi kuin uutena kultakaupan katteilla hankittu. Hyvällä tuurilla voi löytönä olla esimerkiksi vanhahiontainen timantti, joilla voi kauneutensa puolesta olla lisäksi antiikkiarvoa. Häitä suunnitteleville vinkkaankin usein, että kannattaa seurata huutokauppamme listaa; ”...jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä.” Esimerkiksi tulevan huutokauppamme kultainen timanttisormus nro 1583 täyttää jo kolme kohtaa perinteisestä listasta uudelle omistajalleen.

 

Kuuluisia timantteja:

  1. Cullinan 1 (Afrikan tähti), Cullinen 2, koh-I-Noor, Florentiini, Hope



Kohde 1583, Timanttisormus, kultaa.


Timantti Jalokivenä

Timantin paino ilmoitetaan karaatteina (ct.) ja yksi karaatti on 0,2 grammaa. Alun perin tämä paino on otettu Afrikassa kasvavan Johanneksen leipäpuun siemenen painosta. Timantin painosta ei pysty suoraan päättelemään timantin läpimittaa, sillä kivet voidaan hioa erilaisin mittasuhtein. Monikivisten korujen osalta saatetaan ilmoittaa timanttien yhteispaino (lyhenne tct.) tai yksittäispainot, esimerkiksi 6 × 0,02 ct.

Timanttien värien luokitukseen on olemassa useita asteikkoja. Pohjoismaissa käytetään hyvin yleisesti Scan.D.N. -asteikkoa (Scandinavian Diamond Nomenclature).

Puhtaudella kuvataan timantissa olevien sulkeumien eli epäpuhtauksien määrää. Puhtausluokitus määritellään 10 x suurentavan luupin tai mikroskoopin avulla. Yleisimmin käytetty puhtausluokitus on puhtaimmasta lähtien seuraava:
- Flawless (Fl): Täysin puhdas timantti, jossa ei ole sulkeumia. Nämä ovat harvinaisia ja kalliita.
- Internally Flawless (IF): Puhdas timantti, jossa saattaa olla ulkoinen huomaamaton naarmu tai hiontajälki.
- Very Very Small Inclusions (VVS): Erittäin laadukkaita timantteja.
- Very Small Inclusions (VS)
- Small Inclusions (SI)
- Inclusions tai Piquee (I tai P)

Timantteja voidaan hioa koruiksi vain toisella timantilla. Yleensä hiomiseen tai leikkaamiseen käytetään epäpuhtaita timantteja, jotka eivät kelpaisi koruiksi. Yleisin hiontamuoto on briljanttihionta, jolloin kivi on ylhäältäpäin katsottuna kehämäinen. Muita hiontamuotoja ovat muun muassa ovaali, markiisi, pisara, smaragdi, sydän ja princess.

Timanttikorut ovat haluttuja ja niistä tekee hyviä hankintoja Helanderilla. Listallamme on lukuisia erinomaisia vaihtoehtoja, joista lähteä huutamaan. Hinnat ovat usein maltillisia verrattaessa niitä kultasepänliikkeiden vastaaviin uushankintahintoihin. Harvalla meistä on mahdollisuus hankkia 8 karaatin timantteja ellei sitten päätä vaihtaa autoaan timanttikoruun.

Jos tulevan viikonlopun huutokaupassa ei onni käy tiukassa kilpahuudossa, on seuraava huutokauppa onneksi jo kesäkuun 17. päivänä.


Toukokuun kuukausihuutokauppa:

 

Toukokuun kuukausihuutokauppa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina 13.-14.5.2017, klo 11.00.
(La kohteet 1-1000 ja su 1001-)

Näyttö järjestetään torstaina ja perjantaina klo 12-19.00.

Toukokuun  huutokauppaluettelo

 



Teksti: Petri Parikka

Kuvat: Huutokauppa Helander, Erkki Laine, Aki Syrjäläinen



Sinua saattaisi kiinnostaa myös:  

Blogi - taidetta jokaiselle

Laterna-Magica 

meklarin poiminnat toukokuun huutokaupasta - osa 1

ooh

Harri Kivi

 

 

Topics: Huutokaupat, Asiantuntijan opas

Tilaa blogi sähköpostiisi!