Huutokauppa HELANDER bloggaa huutokauppaamisesta ja aarteenetsinnästä.

Tammikuun huutokauppa - meklarin poiminnat osa 2

Posted by Joonas Mutkala

25.1.2017 16:29:25

Meklarin poimintojen osassa 1 kävimme läpi 1800-luvun esineistöä. Tässä blogissa käymme useammasta kategoriasta läpi, jonkin mielenkiintoisen kohteen. Kaikki kohteethan myydään yksipäiväisessä huutokaupassa lauantaina 28.1.2017, klo 11 alkaen.
 Kohde 290-618626-edited.jpg

Kohde 168, Dorrit Von Fieandt, ARABIA.Kohde 168.jpg

 

Dorrit Margareta von Fieandt on vuonna 1927 Helsinkiin syntynyt suomalainen keramiikkataiteilija. Von Fieandt saavutti varsinaisen läpimurtonsa vasta vuonna 1986, kun hänet kutsuttiin Arabian tehtaalle vierailevaksi taiteilijaksi. Hän siis oli lähes 60-vuotias ennen kuin hän saavutti läpimurron. Maailmalla hänet tunnetaan parhaiten juurikin Arabian tehtaiden koristemaalarina. Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut Suomen lisäksi Alankomaissa, Saksassa sekä Ruotsissa.

Alle vuodeksi suunniteltu vierailu venyi lopulta yli 12 vuoden mittaiseksi. 12 vuoden aikana hän teki uniikkitaideteosten ohella myös kymmeniä prototyyppejä Pro Arte -sarjoja varten sekä 18 astiastoa. Hänen tunnetuimmat työnsä ovat Arabialle suunnittelemat kuvioaiheet Palermo, Poetic, China Tea sekä Hubertus.

Huutokaupattava 18 cm korkea ja 18 cm leveä kannellinen astia on juurikin suosittua Hubertus -sarjaa, ja se on vuodelta 1994. 

 

 

 

Kohde 965, Kauko Räsänen, Maaemo, signeerattu 1970.

 

Suistamosta Laatokan Karjalan pohjoisosassa syntynyt Kauko Räsänen on yksi suomen kaikkien aikojen kuvanveistäjä. Räsänen valmistui Suomen Taideakatemian (nykyinen Taideyliopiston kuvataideakatemia) koulusta vuonna 1950, neljän opiskeluvuoden jälkeen. Räsänen osallistui jo opintoaikanaan Ateneumissa pidettyyn, Suomen Taideakatemian 100-vuotisjuhlanäyttelyyn. Räsäsen lahjakkuudesta kertoo hänen voittonsa Helsingin Olympialaisten muistomitalikilpailussa, vain vuosi valmistumisensa jälkeen.

Kauko Räsänen oli palkittu henkilö monina eri vuosikymmeninä. 1950-80-lukujen aikana hän voitti kilpailuja ja palkintoja toistakymmentä sekä kansainvälistyi. 1960-luvulla hänen töitään nähtiin muun muassa Rodin-museon näyttelyssä Pariisissa, Sáo Paulon biennaalia seuranneessa kiertonäyttelyssä sekä Suomen taiteen näyttelyissä, Tukholmassa sekä Italiassa. 1980-luvulla hänen teoksiaan nähtiin niin Yhdysvalloissa, Pohjois-Afrikassa kuin useissa Euroopankin maissa. Räsäselle myönnettiin taiteilijaneläke 1980-luvun lopulla, mutta hän jatkoi työskentelyään aina 2000-luvulle asti.

Tammikuussa huutokaupattava Maaemo on 97 cm korkea ja 200 cm leveä kupariteos. Teos on signeerattu vuonna 1970, samana vuonna valmistui myös Räsäsen ensimmäinen kaksiosainen mitali. Valvottu hinta tällä teoksella on 9000 euroa.

Kohde 965.jpg

 

 

Kohde 290.jpgKohde 290, Leluauto, BANDAI, 1960-luku, Japani.


Bandai on Japanilainen leluvalmistaja, joka valmistaa myös elokuvia ja konsolipelejä. Se on maailman kolmanneksi suurin lelujen valmistaja. Bandain perusti vuonna 1950 japanilainen Naoharu Yamashina, alunperin nimi oli Bandai-ya, joka tarkoitti ikuisesti muuttumatonta.

Leluauton mallina on toiminut Mercedes Benz 220b, jota valmistettiin vuosina 1959-1968. Auto on 26 cm pitkä ja reilu 8 cm korkea. Lauantaina näemme kuka saa viedä tämän komean auton kotiinsa!

 

 

 

 

 

Kohde 1056.jpgKohde 1056, RODIN näyttelyjuliste, v. 1947.

 

Auguste Rodin oli vuonna 1840 Pariisissa syntynyt kuvanveistäjä, joka teki paljon tilaustöitä varsinkin 1880-90-lukujen aikana. Ranskan hallinto tilasi vuonna 1880 Rodinilta veistosryhmän Helvetin portit. Työ ei ollut valmis vuonna 1885 vaikka näin oli sovittu, eikä rakennusta edes rakennettu, mutta Rodin jatkoi silti teoksen työstämistä. Veistosta ei lopulta ehditty valaa pronssiin ennen kuin Rodin nukkui pois vuonna 1917. 

Merkittävin Rodinin kokoelma sijaitsee hänelle omistetussa Musée Rodin -museossa Pariisissa. Myös Suomen valtion taidemuseon (nyk. Suomen kansallisgalleria) kokoelmassa on seitsemän Rodinin teosta.

Gallerie Dina Vierny on vuonna 1947 avattu galleria Ranskan Pariisissa. Gallerian perusti venäläinen Dina Vierny, joka muutti Ranskaan vain 7-vuotiaana vuonna 1926. Rodinin näyttely oli yksi ensimmäisiä Gallerie Dina Viernyssä pidettyjä näyttelyitä. Galleria on vieläkin toiminnassa!

 

 

 

DSC05440.jpgKohde 473, Paavo Tynell, IDMAN.

 
Paavo Tynell (25. tammikuuta 1890 Helsinki – 13. syyskuuta 1973 Tuusula) oli suomalainen muotoilija. Tynell oli yksi taidetakomo Oy Taito Ab:n perustajista. Hän johti yhtiötä ja toimi sen pääsuunnittelijana vuoteen 1954 asti. Tynell teki yhteistyötä muun muassa Alvar Aallon kanssa erilaisten sisustusten ja valaistuksen suunnittelussa. Tynellin valaisimet ovat kansainvälisestikin haluttuja, ja niiden hinnat voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.

Huutokaupattava valaisin on ollut Idmanin näyttelyosastolla 1960-luvulla, osoitteessa Aleksanterinkatu 13, Helsinki. Valaisimen runko on tehty messinkiä, niin kuin Tynellille on ominaista. Yksi sininen lasikuuppa on rikki, halkeamaa on korjattu ja vahvistettu teipillä, k 85 cm.

 

 

 

 


Tammikuun kuukausihuutokauppa:

 

Tammikuun kuukausihuutokauppa järjestetään lauantaina 28.1.2017, klo 11.00.

Näyttö järjestetään torstaina ja perjantaina klo 12-19.00.

 

Tarjousten jättö

 

Ennakko- ja puhelintarjousten jättö alkaa perjantaina 9.12. klo 9.00 ja päättyy huutokauppapäivänä tuntia ennen huutokaupan alkua. Huomaa, että lauantaina myytävistä kohteista voi jättää tarjouksia lauantaihin 17.12. klo 10.00 saakka ja sunnuntain kohteista sunnuntaihin 18.2. klo 10.00 saakka. 

 


Sinua saattaa kiinnostaa myös:

 

 A55 Tove Jansson

Smaragdisormus

2017 meklarin poiminnat tammikuu osa 1



Teksti: Joonas Mutkala

Kuvat: Huutokauppa Helander, Erkki Laine, Aki Syrjäläinen

Lähteet: Tukholman Suomen suurlähetystö, Bandai.co.uk, wikipedia, 
 

 

Topics: Huutokaupat, Asiantuntijan opas

Tilaa blogi sähköpostiisi!