Huutokauppa HELANDER bloggaa huutokauppaamisesta ja aarteenetsinnästä.

"Entä kuinka kovaa salissa pitää huutaa?"

Posted by Virva Kolho

20.7.2019 12:00:00

Monia uusia asiakkaitamme, jotka ovat vasta tutustumassa huutokaupan jännittävään maailmaan, mietityttää itse huutokauppatapahtuman kulku täällä Helanderin salissa. "Mistä tiedän, minkä summan huudan?" "Kuinka kovaa salissa pitää huutaa?" Katsotaanpa, miten asia on!

 

"Huutokaupan" suomenkielinen nimi tosiaan antaa ymmärtää, että tarjouksen jättämisessä tarvittaisiin vahvoja äänijänteitä. Menneinä vuosikymmenenä meno olikin nykyistä reipashenkisempää; esimerkiksi maaseutujen suurissa karjahuutokaupoissa meteli oli melkoista ja meklarilla oli täysi työ pysytellä kärryillä innokkaan ostajajoukon tahtotilasta. ("Pysytellä kärryillä" on niin ikään asiayhteyteen varsin sopiva kielikuva, sillä monesti meklari hoiti toimensa korkeilla rattailla seisten.) Tämän päivän huutokauppa on säilyttänyt vanhoilta ajoilta nimensä ja jännittävyytensä, mutta nyt tarjousten jättäminen on huomattavasti järjestelmällisempää. Ja huutaa ei oikeasti tarvitse lainkaan!

 

PolkupyörähuutokauppaIhmisiä sateenvarjoineen polkupyörähuutokaupassa Poliisiaseman pihalla Mariankatu 3:ssa. Kuva on 47 vuoden takaa.
Kuvaaja Simo Rista, Helsingin kaupunginmuseo.

 


Osallistu huutokauppaan paikan päällä

Kaikkiin Helanderin huutokauppoihin voi osallistua salista käsin. Jokaisella osallistujalla on oltava huutonumero. Sen avulla korkeimman tarjouksen jättäjä tunnistetaan ja hänet voidaan merkitä huutokaupan järjestelmään voittavana ostajana. Huutonumeron saa noutaa asiakaspalvelupisteeltämme huutokauppaan tullessa. Asiakaspalvelumme neuvoo ensikertalaisia aina mielellään, joten kysy rohkeasti, mikäli jokin käytännön kysymys askarruttaa!

 

Riittää, kun nostat huutonumerosi näkyviin halutessasi korottaa toisen ostajan tarjousta.

 

Kun huutokauppa käynnistyy, meklari Mika Sirén hoitaa puheet kaikkien puolesta. Hän ilmoittaa vuorollaan huudettavaksi tulevan kohteen numeron ja nimen sekä ajantasaisen tarjoustilanteen. Mikäli kohteesta ei ole jätetty tarjouksia ennakkoon, voit olla ensimmäinen tarjoaja nostamalla huutonumerosi näkyviin meklarin tiedustellessa, löytyykö salista esineelle ostajaa lähtöhinnalla (joka on tavallisimmin 37 euroa). Tarjouskilpailun aikana meklari taas huolehtii huutohintaan suhteutetuista korotuksista ja ilmoittaa summat ääneen, joten riittää, kun nostat huutonumeroasi halutessasi korottaa toisen ostajan tarjousta.

Paikan päällä on tarjolla myös perinteisiä paperisia tarjouslomakkeita, joita käyttämällä voit jättää tarjouksesi joko ennen huutokauppaa tai huutokaupan ollessa jo käynnissä. Toimita lomake asiakaspalveluumme rekisteröitäväksi, niin olet tarjouskilpailussa mukana!

 

Minna HelanderillaMarkkinointikoordinaattori Minna Sirén Helanderin huutokauppasalissa. Kädessä on huutonumero 73.
Vanhat autoaiheiset valokuvat toimivat kamarilla tilanjakajina.

 

Osallistu huutokauppaan kotisohvaltasi

Huutokauppaan osallistuakseen ei siis tarvitse huutaa – eikä itse asiassa edes saapua paikan päälle! Tänä päivänä suosituin tapa "huutaa" onkin jättää tarjous luettelon kautta ennakkoon. Ennakkotarjouksen voi tehdä heti luettelon julkaisun jälkeen. Ennakkotarjousten jättö on avoinna aina huutokaupan alkuun saakka. Ennakkotarjouksesi on korkein summa, jonka olet kohteesta valmis maksamaan, mutta toki saatat voittaa kohteen huomattavasti tätä halvemmallakin. Jos esimerkiksi jätät 100 euron suuruisen tarjouksen kohteesta, jonka lähtöhinta on 37 euroa, voitat kohteen 37 eurolla, mikäli kukaan toinen ostaja ei jätä kohteesta omaa tarjoustaan. Järjestelmämme ja henkilökuntamme siis valvovat, että ostoksestasi tulee sinulle mahdollisimman edullinen.

Osassa huutokaupoista on myös LIVE-mahdollisuus, eli kohteita voi huutaa luettelon kautta vaikka omalta kotisohvalta käsin sitä mukaa kun ne tulevat myyntivuoroon Helanderin salissa. Kaikkia huutokauppoja ei toistaiseksi järjestetä LIVE-tilassa, sillä välitarjousten rekisteröinti järjestelmään hidastaa huutokauppaa merkittävästi. Myös LIVE-huutokauppoihin voi jättää ennakkotarjouksia tavalliseen tapaan.

Kaikkiin huutokauppoihin voi osallistua myös puhelimitse. Ilmoittaudu etukäteen jättämällä puhelintarjous verkkolomakkeellamme tai paikan päältä saatavalla paperisella tarjouslomakkeella. Tällöin soitamme sinulle huutokaupan aikana, hieman ennen kuin valitsemasi kohde on tulossa myyntivuoroon. Helanderin työntekijä toimii huutokauppasalissa edustajanasi ja huutaa puolestasi puhelimessa antamiesi ohjeiden mukaisesti.

Muistathan, että huutokaupassa jätetyt tarjoukset ovat ns. vasarahintoja. Voittavaan tarjoukseen lisätään hinnastomme mukaiset kulut, eli huutokaupan provisio ja vasaramaksu sekä taideteosten ollessa kyseessä mahdollinen lakisääteinen tekijänoikeusmaksu. 

 

NäyttöHuutokaupan näytöissä voi tutustua esineistöön. Tässä huutokaupassa oli tarjolla niin vintage-asusteita, näyttäviä sisustusesineitä kuin suuria peilejäkin.

 

Huutokauppaa jännittävämpää ostotapaa tuskin onkaan – ja osallistumiseen on tarjolla monta mukavaa tapaa. Tervetuloa tekemään ekologisia, aikaa kestäviä uniikkiostoksia! Mikäli tarvitset pakkaus- tai kuljetusapua, voit kääntyä ammattitaitoisen yhteistyökumppanimme Mail Boxes Etc.:n puoleen. Tavoitat heidät sähköpostitse osoitteesta kaisaniemi@mbefinland.fi tai puhelimitse numerosta +358 40188 4980.

 

Kuvat: Huutokauppa Helander

Topics: Huutokaupat, Asiantuntijan opas

Tilaa blogi sähköpostiisi!