Huutokauppa HELANDER bloggaa huutokauppaamisesta ja aarteenetsinnästä.

Kaikki blogipostaukset

Kokonaisen kokoelman myynti Helanderilla? Kyllä vain!

Posted by Virva Kolho

17.3.2021 11:55:38

 

Birds by Oiva Toikka -pöllöt

 

Keräily on suurenmoinen harrastus, sillä siihen voi käyttää juuri sen verran aikaa ja taloudellisia resursseja kuin haluaa. Aiheesta riippuen kokoelmaan saattaa kuulua kymmeniä, satoja tai tuhansiakin esineitä, ja mitä enemmän, sitä suurempi urakka on siirtää ne seuraavan omistajan iloksi. Mutta eipä hätää; Huutokauppa Helander rientää tällöinkin apuun! Katsotaanpa, mitä tapahtui, kun saimme tehtäväksemme etsiä uudet kodit 150 taidelasilinnulle.

 

Minkälaisia kokoelmia Helanderilla myydään?

Meillä Helanderilla myydään kokoelmia varsin runsaasti; tavallisimpia niistä ovat yksityisten myyjien postimerkki-, raha- ja LP-levykokoelmat. Yksityishenkilöiden keräilyharrastus saattaa tulla tiensä päähän esimerkiksi kodin vaihdon tai loma-asunnosta luopumisen vuoksi, ja luonnollisesti kokoelmia tulee meille myyntiin myös perikuntien toimeksiantoina.

Yritykset, säätiöt ja museot puolestaan jättävät myyntiin tavallisimmin taide- ja esinekokoelmiinsa kuuluvia kohteita. Syynä on useimmiten normaali kokoelmanhoito: omistajataho pyrkii keskittymään esimerkiksi tietyn aikakauden kuvataiteeseen ja luopuu muista teoksista. Poistotarvetta luovat usein myös muutot ja toimitiloja odottavat korjaustyöt.

 

Mitä myytävälle kokoelmalle tapahtuu Helanderilla?

Oiva Toikka, Kultakokko

Kokoelman sisällöstä ja laajuudesta riippuen sen voi tuoda tai postittaa meille tai tilata meiltä noutopalvelun. Kamarilla esineiden kunto ja materiaalit käydään huolellisesti läpi. Tutkimme myös, onko kokoelmaan eksynyt mahdollisesti huippuharvinaisia tai muulla tavoin merkittäviä helmiä tai toisaalta sellaisia, joiden alkuperä on syytä selvittää tarkemmin.

Tavallisesti jaamme suuret kokoelmat moneksi eri myyntikohteeksi, jotka vieläpä saatetaan asettaa tarjolle useampaan eri huutokauppaan. Tarkoituksena on, että mahdollisimman moni kiinnostunut ostajaehdokas löytäisi omaan kokoelmaansa juuri sopivaa täydennystä.

 

Tapaus Birds by Oiva Toikka

Saimme kutsun arviointikäynnille helsinkiläiskotiin, jossa keräilyharrastus oli tulossa päätökseensä. Näin ollen uutta omistajaa kaipaisi pian noin 150 professori Oiva Toikan suunnittelemaa ilmeikästä lintua ja kirjavaa taidelasimunaa. Koska näin suuren lasiesinekokoelman pakkaus- ja kuljetustyö olisi melkoinen urakka, Helanderin logistiikka otti mielellään nämä tehtävät hoitaakseen.

Kamarilla siivekkäät tunnistettiin, tarkastettiin vikojen varalta ja kirjattiin huutokauppaluetteloon. Linnuille päätettiin järjestää oma erikoishuutokauppansa: paitsi että niiden määrä olisi kasvattanut tavallisen vakiohuutokauppamme koon melkoisen suureksi, niin myös yhden, kerralla pidettävän erikoishuutokaupan ajateltiin tässä tapauksessa palvelevan tiettyä lintua etsiviä keräilijöitä parhaiten. Kun sopiva ajankohta oli päätetty, Helanderin markkinointi huolehti uutisen keräilijöiden ja design-lasin ystävien korviin. Näin luettelo oli jo ennen ilmestymistään varsin odotettu ja sai heti tuoreeltaan runsaasti omaa suosikkiaan tavoitelleita ostajia liikkeelle.

 

LIVE-toiminnon avulla olet huutokaupassa aina paikalla!

 

Oiva Toikka, lasilinnut

Suosituimpia lintuyksilöitä pyydystettiin huutokaupan aikana innokkaasti ennakkotarjousten avulla, huutokauppasalista käsin sekä erityisesti reaaliajassa toimivan verkkohuutokauppamme (LIVE) välityksellä. Monilla ennakkotarjouksen jättäneillä asiakkaillamme on tapana kirjautua tietokoneeltaan tai älypuhelimeltaan seuraamaan myös käynnissä olevaa huutokauppaa, sillä mikäli toisten huutajien tarjoukset uhkaavat ylittää oman ennakkotarjouksen, tarjouskilpailuun voi halutessaan vielä tuolloin osallistua ja näin varmistaa kohteen voiton itselleen.

Jokainen taidelasilinnuista ja -munista löysi uuden kodin. Monista yksilöistä oli tullut vuosien aikana keräilyharvinaisuuksia, joten myyntihinta oli asiakkaallemme iloinen yllätys. Esimerkiksi ylemmän kuvan Kultakokko löysi ostajan 1500 euron vasarahinnalla. Huutokaupan kalleimmaksi kohteeksi puolestaan nousi oheinen kaksoispallopyrstöinen Kiikkuri vasarahintaan 2000 euroa.

 

Mietitkö oman kokoelmasi myyntiä?

Mikäli itselläsi tai edustamallasi yrityksellä on tarvetta kokoelman myyntiin, aloita tilaamalla meiltä maksuton arviointikäynti. Varauksen voit tehdä tällä lomakkeella tai lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen info@huutokauppahelander.com. Otamme sinuun yhteyttä 2–3 arkipäivän kuluessa. Voit myös soittaa meille (ma–pe klo 10.00–17.00), puh. 029 003 1950.

Teemme arviointikäyntejä arkisin klo 13.00–17.00. Käynnin kesto on esineistön määrästä riippuen keskimäärin 30–60 minuuttia. Arviointikäynti on maksuton, mutta esineistön noutopalvelu on maksullinen, kts. hinnasto.

 

Lue myös nämä:


Kuvat: Huutokauppa Helander

Topics: Huutokaupat, Blogi-sarjat, Asiantuntijan opas

Uusimmat blogipäivitykset

Tilaa blogi sähköpostiisi!