FI / EN / RU

Aarre bloggaa

Huutokauppa HELANDER bloggaa huutokauppaamisesta ja aarteenetsinnästä.

Helander juhlii – osallistu suureen lahjakorttiarvontaan!

Posted by Virva Kolho

3.2.2019 11:00:00

 

Huutokauppa Helander viettää syntymäpäiviään tänään sunnuntaina 3.2.! Huomenna maanantaina avaamme ovet hieman uudistuneina: tavaran vastaanottomme palvelee vastedes alakerrassa. Kevät tuo mukanaan myös muita asiakkaidemme toivomia uudistuksia.

Helander ulkoa

 

Sirkka ja Mikko Helanderin 1990-luvulla perustama huutokauppakamari sai uudet omistajat seitsemän vuotta sitten 3.2.2012 kun Mika ja Merja Sirén hankkivat liiketoiminnan itselleen. Tunnettu nimi haluttiin kaupan yhteydessä säilyttää, mutta yrityksen syntymäpäivää otettiin vapaus muuttaa ja ryhtyä juhlimaan sitä omistajanvaihdoksen päivänä.

 

Helanderin pariskunnan tapaan Sirénit ovat hoitaneet huutokauppaa nimenomaan perheyrityksenä. Mika on toiminnan päävastuullinen, toimii mattojen, keräilyesineistön ja taiteen asiantuntijana sekä meklaroi kaikki huutokaupat. Merja puolestaan vastaa talous- ja hallintoasioista. Pariskunnan tytär Minna työskentelee markkinointikoordinaattorina. Myös pariskunnan toinen tytär Jenny oli mukana huutokaupan toiminnassa nykyiseen äitiyslomaansa saakka.

 

Jatkossa huutokauppoihimme voi osallistua verkossa huutokaupan aikana. 

 

Kevät tuo toivottuja uudistuksia

Kevään aikana Helander kansainvälistyy, joten valmistaudumme tulevaan järjestelemällä toimintojamme uudelleen. Asiakkaidemme kannalta suurimmat toimitilojamme koskevat muutokset ovat tavaran vastaanoton siirtyminen päärakennuksemme alakertaan ja Iltahuutokauppojen siirtyminen varastoltamme päärakennuksemme huutokauppasaliin. Uudistuksia tulee myös Helanderin verkkopalveluihin. Otamme esimerkiksi käyttöön uuden huutokauppaohjelmiston, joka mahdollistaa asiakkaidemme hartaasti toivoman ominaisuuden: jatkossa huutokauppoihimme voi osallistua verkossa huutokaupan aikana. Lisäksi asiakkaamme saavat käyttöönsä Omat sivut, jonne kertyvät kätevästi ostot, myynnit ja muut tärkeät asiakaskohtaiset tiedot.

 

Helander HämeentielläMoni asiakkaistamme muistaa vielä hyvin Hämeentien-kamarimme. Kuten kuvasta näkyy, tilaa oli nykyistä paljon vähemmän. Viikin Hernepellonkujalla olemme viihtyneet kohta jo neljä vuotta.

 

Suuri lahjakorttiarvonta!

Osallistu juhlaan kanssamme! Helanderin Facebook-sivulla on meneillään kilpailu, jossa palkintona on 60 kpl 60 euron arvoista lahjakorttia. (Mikäli sinulla ei ole Facebook-tiliä, voit osallistua myös sähköpostitse lähettämällä meille kommentin, minkä löydön olet viimeksi Helanderilta tehnyt tai mitä odotat erityisesti luetteloomme ilmestyväksi.) Kilpailu on voimassa 14.2.2019 klo 10.00 asti.

Kilpailu on nyt päättynyt. Kiitämme kaikkia osallistujia ja otamme voittajiin yhteyttä pian!

Siirry Helanderin Facebook-sivulle:  Helander Facebook

 

Mika HämeentielläCrop

 

P.S. Helanderin juhlapäivä sattuu olemaan myös meklarimme Mikan oma syntymäpäivä. Pyöreitä vuosia täyttävä Mika lomailee etelän lämmössä.

 

 

 

 

 

 


 

Arvonnan säännöt:

1. Kilpailun järjestäjä

Yesterdays Finland Oy / Huutokauppa Helander, Hernepellonkuja 8-10 00560 Helsinki. Y-tunnus 24556361, info(a)huutokauppahelander.com, puh. 029 0031950

2. Osallistumiskelpoisuus

Kilpailuun voivat osallistua täysi-ikäiset henkilöt sekä Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt. Kampanjan järjestäjän tai palveluksessa olevien henkilöillä ei ole oikeutta osallistua Helanderin kilpailuihin. Kampanjan järjestäjä pidättää oikeuden hylätä sellaiset osallistujat, jotka ovat rikkoneet sääntöjä ja joiden on syytä epäillä käyttäen osallistumisessa epärehellisiä keinoja.

3. Oikeustien poissulkeminen

Oikeustien käyttäminen on poissuljettu.

4. Arpajaisvero

Järjestäjä sitoutuu maksamaan lakisääteisen arpajaisveron tässä virallisessa säännöissä ilmoittaessa arvottavissa palkinnoissa.

5. Palkinnon luovutus

Järjestäjä ilmoittaa arvotusta voitosta henkilökohtaisesti ja julkaisemme voittajan nimen kilpailun päädyttäessä. Mikäli voittajaa ei tavoiteta kahden viikon sisään kilpailun päättymisestä, voittajan oikeus palkintoon raukeaa.

6. Muut ehdot

Kilpailujen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan arvontaan mahdollisesti liittyvien Huutokauppa Helanderista riippumattomien palvelujen, kuten Facebook, Twitter, YouTuben, Instagramin tai vastaavien palveluiden käyttöehtoja. Huutokauppa Helander pidättää oikeuden tehdä muutoksia ilman erillistä ilmoitusta arvontaan, sen sääntöihin, palkintoihin, ajankohtaan tai muihin kilpailun toteuttamiseen vaikuttaviin seikkoihin. Muutoksista ilmoitetaan Huutokauppa Helanderin sivuilla.

7. Henkilötiedot

Arvontaan osallistuessaan osallistuja myöntää järjestäjälle oikeuden julkaista heidän nimensä omissa kanavissaan ilman erillistä suostumusta tai korvausta. Arvonnan yhteydessä annettuja henkilötietoja käsitellään voimassa olevan henkilötietolain mukaisesti. Henkilötietoja ei kerätä talteen, mutta ne jäävät näkymään julkisesti kisajulkaisun yhteyteen. Kilpailut ja arvonnat eivät ole Facebookin tai muun sosiaalisen median / yrityksen sponsoroima, suositelma, hallinnoima eikä millään tavalla liity Facebookiin. Kampanjaan osallistuneiden henkilötietoja ei käytetä suoramarkkinointiin, eikä niitä luovuteta eteenpäin ulkopuolisen käyttöön.

Osallistumalla kilpailuihin tai arvontoihin sitoudut noudattamaan näitä kilpailun sääntöjä.

 

Topics: Tapahtumat, Blogi-sarjat

Tilaa blogi sähköpostiisi!

>