Exlibrikset ovat kirjanomistajamerkkejä, joiden tehtävänä on osoittaa, kenen kotikirjastosta kädessäsi oleva teos on lainattu. Menneinä aikoina kirjat olivat parhaimmillaan suunnattoman arvokkaita, jolloin omistajamerkinnällä oli ensisijaisesti käytännöllinen tehtävä. Nykyään exlibriksiä harrastetaan esimerkiksi niiden taiteellisten, kulttuuristen ja henkilöhistoriallisten arvojen vuoksi – vaikka toki ne edelleenkin auttavat lainattua kirjaa palaamaan omistajansa hyllyyn.
Oma kirja paras kirja
Tänäkin päivänä suuri osa kirjoista on omistajiensa aarteita, mutta toisaalta moni nykykirja on positiivisessa mielessä kierrätystavaraa: junamatkalla kertaalleen luettu dekkari on tervetullut mökkituliainen ystävälle, kirjakaupan kesäpokkaritarjouksen voi jakaa kavereiden kesken tai oman kirjahyllyn satoa voi tuoda esimerkiksi kirjastojen kierrätys- ja vaihtopisteisiin ja valita tilalle uutta, mieluista luettavaa.
Historiallisesti tarkastellen kirjojen asema helposti saatavilla olevana kulutustuotteena on tietenkin varsin uusi ilmiö. Kirjapainotaidon keksiminen 1400-luvulla päätti käsinkopioitujen koodeksien aikakauden ja laski kirjojen tähtitieteellistä hintaa, mutta käytännössä painotuotteet pysyivät edelleen pitkään varsin harvojen yksinoikeutena. Vielä sata vuotta sitten myös maatalousvaltaisen Suomen tuvissa oli tavallisesti vain muutamia niteitä, joista tärkeimpinä Raamattu, virsikirja, aapinen ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
Kirjojen joukosta
Ex libris on latinaa ja tarkoittaa ’kirjojen joukosta’. Kirjanomistajamerkeistä puhuttaessa on oikea kirjoitusasu suomen kielessä exlibris – paitsi itse merkissä, jossa on tapana kirjoittaa sanan osat erikseen latinan kirjoitusasun mukaisesti ja usein isoilla alkukirjaimilla.
”…ioka tämän varastaa sitä piru rakastaa”
Jo varhaisimpia tunnettuja kirjoja, Egyptin Vanhan valtakunnan ajan papyruskääröjä, merkittiin omistajamerkein. Vuosituhansien aikana merkinnän keinot, tavat ja käytännöt ovat vaihdelleet aina kirjojen kansiin pakotetuista monogrammeista taidokkaisiin sukuvaakunamaalauksiin saakka. Nykyiset exlibrikset ovat pieniä painettuja paperiliuskoja tai tarroja, jotka liimataan tavan mukaan niteen etusisäkannen vasempaan ylänurkkaan. Jokainen voi hankkia itselleen exlibriksen suunnittelemalla sen itse tai tilaamalla sen valitsemaltaan taiteilijalta. Exlibrikseen poimitaan tavallisesti tilaajalle tärkeitä, hänen omaan ammattiinsa, harrastuksiinsa, arvoihinsa tai kotiseutuunsa viittaavia elementtejä. Toisinaan exlibriksissä on myös painokkaita muistutuksia siitä, että kirjan olisi syytä palautua oikealle omistajalleen; esimerkiksi kirjailija F. E. Sillanpään (1888–1964) exlibriksessä vuodelta 1926 on pelottava uhkaus ”F. E. Sillanpää on tämän kirian oikia omistaia ioka tämän varastaa sitä piru rakastaa”.
Vaikka kirjan sisäkanteen kiinnitetty exlibris on taidetta pienoiskoossa, originaali, joka on usein tekijänsä signeeraama, voi olla todellisuudessa melko suurikokoinenkin, ja monet kehystävät sen kirjahyllyään koristamaan. Osa exlibris-taiteesta ei itse asiassa olekaan tarkoitettu kirjoihin päätyväksi lainkaan, vaan exlibriksen perusidea on saattanut toimia ainoastaan viitekehyksenä ja innoituksena taiteilijan työlle – hän on saattanut esimerkiksi laatia exlibriksen jollekin aikansa merkkihenkilölle, kollegalleen, ystävälleen tai postuumisti historialliselle tai jopa kuvitteelliselle henkilölle. Tällaiset teokset saattavat olla muun taidegrafiikan tapaan numeroituja ja signeerattuja.
Monet suomalaisista kultakauden taiteilijoista suunnittelivat mielellään exlibriksiä ystäviensä, kollegoidensa ja aikansa merkkihenkilöiden käyttöön. Vasemmalla on Akseli Gallen-Kallelan ja hänen vaimonsa yhteinen, oikealla yksi Hugo Simbergin kirjailijaveljelleen Guidolle suunnittelemista exlibriksistä. Nämä yksilöt kuuluvat Kansallisgallerian kokoelmiin. Kuvat: Kansallisgalleria.
Kaiken kaikkiaan exlibristen taide ja käyttö kantavat vahvoja perinteitä, joita lähtökohtaisesti kunnioitetaan ja ylläpidetään. Niitä ei noudateta kuitenkaan liian kirjaimellisesti, sillä kaunis lopputulos saattaa vaatia toisinkin. Esimerkiksi monessa nykypäivän kirjassa on kansipaperi, jonka lieve osuu peittämään juuri exlibriksen perinteisen paikan, jolloin merkki on syytä kiinnittää siten, että se jää viehättävästi näkyville. Myös itse merkin suunnittelussa on ”luvallista” päättää sommittelu melko vapaasti, vaikka perusperiaate on, että Ex Libris -tekstin olisi tultava omistajan nimeä ennen.
Exlibrikset ovat syystäkin suosittuja harrastus- ja keräilykohteita. Suomessa ja maailmalla toimii monia niille omistautuneita yhdistyksiä ja ryhmiä. Monet keräilijät rajaavat omaa kokoelmaansa tavoittelemalla jonkin tietyn aihepiirin exlibriksiä, esimerkiksi arkkitehtuuri-, eläin-, kulkuneuvo- tai meriaiheisia merkkejä.
On kiinnostavaa pohtia, millainen olisi tulevaisuuden exlibris. Digitaalisten kirjojen omistaja- ja lainausoikeus osoitetaan tänä päivänä käyttäjätunnuksin ja salasanoin, mutta entä jos ja kun rajoitukset poistuvat ja sisällöt tulevat entistä vapaammin kaikkien verkkokäyttäjien saataville? Ehkäpä painettu kirja palaa kohti juuriaan pienimuotoisena ylellisyystuotteena, joka on syytä jälleen nimikoida kauniilla, omistajan osoittavalla exlibriksellä.
Helanderilla on tarjolla exlibris-helmiä
Keskiviikkona 13.5.2020 klo 13.00 alkavassa huutokaupassa Helanderilla myydään runsas valikoima toinen toistaan ilmeikkäämpiä exlibriksiä, jotka ovat peräisin suomalaisen taidekeräilijän kokoelmasta. Muutamia niistä on esillä tällä sivulla. Koko tarjontaan voit tutustua verkkoluettelossamme. Suosittelemme kuitenkin, että poikkeat paikan päälle katsomaan näitä pienoiskokoisen taiteen helmiä, mikäli sinulla on siihen mahdollisuus; näyttö on avoinna tiistaina 12.5.2020 klo 12.00–19.00. Tervetuloa!
Siirry luetteloon tästä:
{{cta(’27b3c77c-0e66-4243-adc8-c379ad889d01′)}}
Taiteilija Evald Okasin signeeraamia exlibriksiä. Keskellä itse Pablo Picasso.
Myös nämä exlibrikset ovat myynnissä Helanderilla keskiviikon 13.5.2020 huutokaupassa.
Kuvat: Huutokauppa Helander
Lähde: Exlibris Aboensis ry
